Lapsettomuudesta

Mun on jo pitkään pitänyt jakaa tää "kokemus" ja ajatukset lukijoiden kanssa, ja tänään Lapsettomien päivänä aihekin osuu enemmän kuin nappiin. Toivotaan vaan, ettei aiheen käsittely juuri äitienpäivän alla revi keltään mitään haavoja auki. Seuraavassa siis sivutaan lapsettomuutta ja hedelmöityshoitoja, joten vältä lukemista, jos tunnet, ettet halua huomista silmällä pitäen siitä lukea.

----------------------------------------------------------

Törmäsin sattumalta kevättalvella Facebookissa mainokseen, jossa etsittiin munasolujen luovuttajia. Alkuun klikkailin mainosta ihan vain tylsän illan kunniaksi, mutta tutustuttuani (ompas muuten taas vaikea sana!) asiaan enemmän mussa heräsi oikea ajatus munasolun luovuttamisesta. 

Ainakin sen verran, että päätin tutustua asiaan vielä enemmän.

Alkuun luin netistä erilaisia infosivustoja sekä tietysti perinteisiä vauva.fi:n ja suomikaksnelosen keskusteluja. Myönnettäköön, mun alkuperäinen kiinnostus asiaan lähti siitä, että näin jossain sanan "korvaus", mutta keskusteluja lukiessa myös oikea auttamisenhalu nosti päätään. Voisinko lahjoittaa jollekin jotain, mitä en itse tarvitse, mutta joka tekee toiset todella onnelliseksi? Ja saisin tästä vielä korvauksenkin.

Keskusteluista silmiini pisti kuitenkin juuri tähän liittyvä asia; munasolun luovuttamisen yhteydessä monet puhuivat avoimesti siitä, että tekisivät asian vain rahan takia ja kyselivät korvauksista. Aina näiden kommenttien jälkeen kyselijöiden kimppuun suorastaan hyökättiin: "Uskomatonta ahneutta! Toivottavasti en ikinä saa munasoluja sinun kaltaiselta ahneelta ihmiseltä!"

Mun mielestä jälkimmäiset kommentit olivat uskomattomia! Munasolun luovutus kun ei todellakaan ole mikään, että leikkaanpa itseltäni vähän hiuksiani, jotta sinä saat hiuslisäkkeen, vaan koko luovutusprosessiin kuluu pitkä aika, johon kuuluu monia eri lääkäreiden tapaamista, itse luovutus (jonka jälkeen usein olo vaatii muutaman päivän sairasloman ja toipumisen sekä viikkojen liikuntakiellon) sekä vielä useat luovuttajan hormooni(?)piikitykset omatoimisesti. Korvaus tästä on tällä hetkellä 250e plus mahdolliset matkakulut sekä tietysti palkallinen sairasloma töistä.  Siis ihan olematonta tuosta kaikesta. Ja kun joku asiallisesti kyselee kuinka nopeasti korvaus olisi saatavissa, kehtaa toinen suuttua ja haukkua auttajaa ahneeksi. Sitä paitsi, loppupelissähän kumpikin hyötyvät asiasta, kun toinen saa korvauksen vaivastaan ja toinen haluamansa munasolun.

Mulla itselläni luovuttaminen ainakin tällä hetkellä jäi juurikin tuohon, että luovutus (tai sen aiheuttaman olo) yleensä vaatii sairaslomapäiviä (sekä tietysti lääkärikäynnit ymv.). Työssäkäydessähän tämä ei ehkä aiheuttaisi niin suurta vaivaa, kun kotona voisi parannella itseään, mutta koulussa meillä ei sairaslomatodistuksilla ole mitään väliä, vaan hommat on hoidettava ja palautettava, olit sitten terveenä tai kipeänä. Tuntui, että asiasta olisi niin paljon vaivaa ja lisästressiä, ettei auttamisen ilo olisi ehkä tarpeeksi.

Lukemani perusteella ympäri Suomen munasolun luovutusta saa jonottaa pitkään. Suomen laki myös kieltää kaikenmoisen elinkaupan. Lueskelin äsken netistä muutamankin (mm. http://pasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/26537-elinkauppa-poistaa-elinsiirtojonot) kirjoituksen elinkaupan vapauttamisesta. Olen kirjoittajan kanssa täysin samoilla linjoilla, ja mun mielestä myös munasolun luovutuksiin ratkaisu olisi paremmat korvaukset. Itsekästä tai ahnetta taas, mutta kyllähän tuon kaiken luovutukseen liittyvän kestäisi paremmin ja mieluummin kun tietäisi saavansa "työstään" kunnon korvauksen, niin kuin muustakin työstä saa. Eri asia tosin, että mihin suuntaan hedelmöitys- (vai lieneekö oikea termi nyt munasolu-)hoitohinnat hyppäisivät, kun nyt jo ilmeisesti ovat vähintään nelinumeroisia ja kuinka moni pari olisi valmis maksamaan korkeampaa hintaa? Asenteidenmuutos olisi myös paikoillaan, sillä mulla ainakin meni jo osa koko auttamishalusta noihin hyökkääviin kommentteihin. Tärkeintähän juuri lienee kuitenkin, että munasoluja luovutetaan ja lapsettomat parit pääsevät hyödyntämään niitä, olivat motiivit luovuttajalla sitte mitä tahansa?

Äitienpäivätoivotukset lienevät liian mauttomia tähän, joten jätetään ne huomiselle omaksi jutukseen.

Mustankullannoutaja

Huhhuh, tenttiviikko painaa heti maanantaina ja tiistaina viiden tentin voimin päälle, joten tiukasti ollaan nenä kiinni kirjassa, ja seuraavat kuvat onkin ainoa taidonnäyte, joka musta tähän väliin irtoaa!

Ja kuten jokainen noutajia vähääkään tunteva voi arvata; kuvaa seuranneessa hetkessä Lettu jo olikin pitkällään tuolla - ja syvällä. Kotiin tulikin mukana yksi mustankullannoutaja perinteisen kultaisennoutajan sijasta. Taustalla näkyvä ruskea otus ei arvailuista huolimatta ole Muumien piisamirotta, vaan meidän lenkkikaveri, mittelspitzuros Ukko!

Madotonta 2

Vihdoinkin aikaa vain olla! Muutto ja ennen kaikkea Wappu ovat takana. Nyt olen myös sitten ihan virallisesti teekkari, enkä vain fuksi. Alla kuvatodiste asiasta - Teekkarikaste Ratinan suvannossa. Voitte vain kuvitella oliko toi vesi kylmää vai ei... Huhujen mukaan lämpötila oli Ehkä Jopa hieman plussan puolella.

(C) Mishka Reinman

Muutto on nyt tosiaan vihdoin ja viimein kunnolla paketissa, sillä meidän asunnolla ei ole enää YHTÄÄN epämääräistä laatikkoa odottamassa purkamista ja kun vielä torstaina vietettiin Joonaksen kanssa ihana(!!!) ilta yhdessä Ikean kalusteita kooten ja saatiin ruokapöytä kasaan, niin alkaa asunto oikeasta olla jo tosi kivalla mallilla!

Kirjoittelin viime postauksessa Letun mahaongelmista, joita aluksi epäilin pitkään närästykseksi, ja joihin uusimpana keinona lähdettiin hakemaan apua matolääkkeistä viikko sitten torstaina alkuyöstä.

Lääkkeiden annon jälkeen torstaiyö oli ehkä vallattomin yö pitkäänpitkään aikaan! Eräs nimeltä mainitsematon kanssa-asuja oli nimittäin ollut ilmaisen juoman bailuissa ja kotiutui sieltä kohtuu hyvässä hapessa (lue: muilla ei ollut yöllä vessaan pääsyyn mitään mahdollisuutta...), ja jottei tässä vielä mulle tarpeeksi - Lettu kävi aamuyöstä kovin rauhattomaksi. Vietettiinkin yö kuunnellen aivan järjetöntä kurnutusta ja nieleskelyä ja kävellen parin tunnin välein kaatosateessa pihalla, jotta koira sai ahmittua ruohoa.

Onneksi innokas juhlija sai mahansa kuntoon jossain vaiheessa ja nukahti sikiuneen tyytyväisenä. Letun kohdalla olo ei kuitenkaan helpottanut vielä perjantaina puolille päivillekään mentäessä; Lettu oli tosi rauhaton, mutta söi ja joi normaalisti ja lenkilläkin oltiin käyty, uloste oli normaalia. Nieleskely ja yskiminen eivät vain ottaneet loppuakseen. Ajattelin rauhattomuuden johtuvan lääkkeistä; Aimollahan kerran aiemmin matolääkityksen yhteydessä epäiltiin jo selkähalvausta tai vatsalaukun kiertymää, kun tuju lääke alkoi vaikuttaa mahamatosiin ja sai Aimon mahan todella sekaisin ja kipeäksi (koko koira meni aivan jäykäksi selästään ja aristi liikkumista).

Omaa oloa rauhoittaakseni ajattelin kuitenkin soittaa eläinlääkäriin ja kysyä heidän mielipidettään asiaan.

Tässä vaiheessa on muuten pakko kertoa meidän edellinen eläinlääkärikokemus Letun kanssa: Lettulainenhan sairasti kennelyskän tuossa keväämmällä ja tuolloin yöllisen limaoksentelun ja yskimisen jälkeen soittelin aamulla eläinlääkäriin ja kerroin oireista, joiden epäilkin johtuvan juuri kennelyskästä. 

Vastaanotossa nuori tyttönen kuunteli oireet, joiden jälkeen tokaisi: "kuulostaapa tosi pahalta!!" (Lettuhan siis todellakin yski ja limaoksensi, mutta oli muuten normaali, söi ja joi tavalliseen tapaan) "tuo koira heti päivystykseen, jotta eläinlääkäri tutkii sen!" Mähän tästä säikähdin ja säntäsin viemään Lettua päivystykseen - vain jotta eläinlääkäri painelisi hieman Letun mahaa ja mittaisi kuumeen, tähän aikaa meni 10minuuttia ja lasku oli reippaan 90 euroa. En ollut uskoa silmiäni, kun eläinlääkäri antoi laskun ja neuvoi pitämään koiraa levossa niin kauan kuin yskiminen jatkuu. MITÄÄÄ!!!!! Saman diagnoosin ja hoitosuunnitelman olisin osannut tehdä itsekin. Ilmaisin. Tai eiköä lepo-ohjeen olisi voinut antaa jo puhelimessa?

No kuitenkin, tämä kokemus mielessäni soittelin siis perjantaina eläinlääkäriin, selitin tilannetta ja ehdotin syyksi juuri annettua matolääkettä - ja yllätysyllätys, voitteko kuvitella mitä sain vastaukseksi? Aivan oikein ! "Kuulostaapa pahalta! Meillä on onneksi tässä vapaita aikoja, tuo koira heti näytille, niin se tutkitaan!"

Vastaukseksi kysyin suoraan, että kuulostaako koiran tila todella niin pahalta, että se on välittömästi tuotava päivystykseen? Että eikö nyt riittäisi alkuun vain seurailu, kun mitään hengenhätää ei selvästikään ole? Tähän tyttö totesi, että oma on valintani, mutta että myönnettäköön, kuvauksen perusteella koiralla tuskin hengenhätää on.

En tosiaan näiden kokemusten perusteella taas tiedä yhtään, että mitä ajatella eläinlääkäreistä; meillä Heinolassa ja Lahden alueella ylipäätänsä on siitä mun mielestä hyvät eläinlääkärit, että tällaisissa tilanteissa he tulevat itse puhelimeen ja yleensä arvioivat tilanteen; onko koiralla todellista hätää ja tarvetta tulla lääkäriin. Tietysti, voihan joskus käydä niin, että koiraa ei viedä ajoissa ja tämä kostautuu, mutta mä en toisaalta ymmärrä tällaistäkään, että joka kerta täytyisi aina olla päivystykseen viemässä vaikka selkeästi ei mikään akuuttitilanne olekaan. Ja olisiko se sitten liian ilmaista, että muutama hoito-ohje (kuten juuri vaikka lepo) annettaisiin puhelimessa tai ylireagoivaa omistajaa rauhoiteltaisiin?

Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Tällä kertaa eläinlääkäriä ei todellakaan tarvittu, sillä perjantai-iltaan mennessä Lettu oli jo täysin normaali ja rauhoittunut, ja kolmen päivän matokuurin myötä myös yöllinen nieleskely ja muu "närätysoireilu" loppuivat kokonaan! Ilmeisesti siis massuun oli päässyt muutama mukava luikero, jotka koiraa kiusasivat. 

Sitten vielä Aimosta. Viimeksi mainailin, että millähän ihmeellä saan matolääkkeet herran mahaan asti. Ratkaisu oli yllättävän simppeli ja toimi seuraavalla ohjeella:

1. Anna madotettavalle nirsolle ja kaikki lääkkeet löytävälle koiralle pieni pala matolääkettä käärittynä juustoon, pekoniin, kinkkuu, makkaraan ja voihin.
2. Varo, ettei koira kuule foliopaketin rapinaa ja kirmaa karkuun jo ennalta. (Jos ehtii kuulla > lahjo, uhkaile, kiristä koira esiin piilostaan)
3. Koiran syötyä juuston, pekonin, kinkun, makkaran ja voin sekä sylkäistyä matolääkkeen lattialle saat itkeä hieman ja manata koiraa.
4. Hae toinen ahne koira viereen kuolaamaan ja anna sille pieni pala juustoa.
5. Anna madotettavalle koiralle matolääke kokonaisena juustopalan sisässä ja katso kuinka koira nielaisee juuston kokonaisena, joittei toiselle koiralle tipahda palaakaan.

Kohdat 1, 2 & 3 eivät olet pakollisia, voit hypätä suoraan kohtaan 4.

Ja Lettuhan tosiaan popsi pillerit kokonaisia hyvällä halulla ja jäi odottamaan vielä lisääkin.

Mitkä teidän kokemuksenne ovat eläinlääkäreistä? Onko teillä luottoeläinlääkäriä, jolle voitte soittaa ja kysellä, kun joku koiran terveydessä painaa mieltänne? Saatteko eläinlääkäriltänne jo puhelimessa (hoito-)ohjeita? Oletteko törmänneet näihin rahantahkoaja vastaanottotyttöihin, jotka ovat joka asiassa aina kutsumassa koiraa tutkimuksiin?

Madotonta

Tiedättekö tunteen, kun HEUREKA-idealamppu syttyy päänne päälle ja säntäätte tämän idean synnyttämän innostuksen vallassa täysin päättömästi eteenpäin? Mulle kävi just äsken niin!

Viime aikoina, ja varsinkin öinä, on tässä taloudessa kiristelty hampaita usein Lettulaisen jatkuvan "närästyksen" takia. Lettu on jo pidemmän aikaa kärsinyt närästykseen viittaavista oireista, kun nieleskelystä, kurkun klunks-klunks -ääntelystä, huulien lipomisesta ja ajoittaisesta yskimisestä sekä näiden aikana tietysti pienestä rauhattomuudesta. Varsinkin yöllä näihin on varsin mukava herätä parin tunnin välein. Googlen hakutulosten perusteella lähes-pätevänä kotilääkärinämme diagnosoinkin siis Letulle taudiksi närästyksen ja kurkkuun nousevat mahahapot. Hoito aloitettiin välittömästi.

Ensin kokeiltiin luonnonmukaisia menetelmiä ja lisättiin ruokavalioon enemmän hapanmaitotuotteita kuten piimää, kermaviiliä ja maustamatonta jogurttia. Myös Letun ruokakuppia nostettiin ylemmäs, joittei ilmaa menisi syödessä niin paljon mahaan. Liekö vain kuvittelua, mutta musta jopa tuntui, että alkuun nämä auttoivat.Tai ainakin välillä. Ehkä? Joskus?

Jossain vaiheessa kuitenkin yhä vain lisääntyneen närästyksen ja vastaavasti meidän vähenevien yöunien myötä marssin lopulta apteekkiin ostamaan närästyslääke Pepcidia, jota voi myös koirille närästykseen antaa. Tämäkään ei oikein tuntunut Lettua helpottavan.

Tänä iltana Lettu on ollut tosi rauhaton ja nieleskellyt ja yskinyt tavallista enemmän vaikka olen antanut taas närästyslääkettäkin, ja noin tunti sitten istuin tässä samassa paikassa koneen ääressä ja tein tuttua googlailua "koira nieleskely", "koira närästys" jne.

Yllättäen eteeni avautuikin sivusto, jota en ollut aiemmin näissä merkeissä nähnytkään. Ja kappas (tässä kohtaa tulee se HEUREKA!), Letun oireet kertovatkin madoista, jotka pääsevät jopa kurkkuun ja yskittävät. KAMALAA!!!

Pakko kyllä myöntää, että matoja en ollut tullut edes ajatelleeksi syypääksi tähän asiaan. Tarkoituksena mulla oli muutenkin madottaa nyt kummatkin koirat tänä viikonloppuna samaan aikaan, kun mennään vanhempien luokse, mutta löydettyäni kyseisen sivuston säntäsin suoraan autoon ja aukiolevaan Yliopiston apteekkiin keskustaan ostamaan samantien matolääkettä.

Pääsin apteekkiin ja säntäsin matolääkehyllylle ja suorastaan kahmin hyllystä Letun pelastuksen, 500mg Axiluria ja jatkoin säntäämistäni kassalle - vain huomatakseni, etät olin lähtenyt kotoa niin tohkeissani, että olin unohtanut pankkikortin kotiin.

Alkuun pystyin vain nauramaan kassalla, ja lopulta koottuani hieman itseäni sain selitettyä tilanteen myös myyjälle. No, matolääkket jäivät kassalle ja mä menin takaisin autoon manaten itseäni alimpaan helvettiin. Tykkäänkin oikeastaan ajella näin keskellä yötä vajaan 10kilsan matkan pariikin kertaan vain käydäkseni apteekissa huomaamassa, että rahat ovat kotona.

Koska mulla ei oo aiheeseen sopivaa kuvaa, niin laitetaan edes säähän sopiva Aimon kurapukukuva

Onneksi mun aivot sentään toimi tässä epätoivon tilassa, sillä keksin, että Evehän asuu keskussa + Evellä on rahaa = Eve lainaa mulle. Ja näin onneksi kävikin. Hetken päästä siis palasin takaisin apteekkiin, tällä kertaa rahojen kanssa ja sain lääkkeet matkaani.

Lettu on kyllä siitä hieno koira, että se syö kyselemättä kaiken mitä mamma antaa. Nytkin syötin osan matolääkkeistä niin, että käskin Letun istumaan ja uskottelin sille, että se tekee jotain tosi hienoa ja saa matolääkkeen palkinnoksi. Meni lääkkeet suitsaitsukkelaan alas ja vikat vielä kinkkuun käärittynä, ettei viimeiseksi mielikuvaksi jää pahaa makua. Huomenna Heinolassa odottaakin sitten sellainen tapaus, että en tosiaankaan tiedä mitä Aimon varalle kehittelisin, että saadaan pillerit alas kurkusta.

Vähän nyt kyllä soimaan itseänikin näinkin kapeasta katsantokannasta ja oivaltamattomuudesta, sillä Lettu on nyt ihan turhaan saanut kärsiä madoista mun taidottomuuden takia. Toivotaan vaan, että kuuri tehoaisi nyt nopeasti ja helpottaisi Lettulaisen eloa! Jos ei, niin mä oon kyllä taas hetken ihan sanaton ja en kyllä tiedä mitä vaivaa seuraavaksi epäilisin ja hoitaisin.

KumipelausISO

Eilen oltiin Rosendahlin rannassa KumipelausISO-tapahtumassa, joka kuuluu TTY:n wapputapahtumiin. Sää oli ihan älyttömän upea ja meno hyvä. Otin Letunkin matkaan, kun en raaskinut jättää sitä yksin sisälle.

KumipelausISO on laji, jossa oikeastaan ainoat säännöt ovat, että pelivälineenä on pienehkö kumikiekko ja joukkueita on kaksi. Muutoin tuomarilla on rajaton valta määrätä maalit (mitä tahansa!), pelitapa (miten tahansa!) sekä muutoinkin säännöt (mitä tahansa taas!)

Tähän vielä pari kuvaa, voiko oikeesti koira paljon tyytyväisemmältä (ja typerämmältä....) näyttääkään? :DD Kiinnittäkää huomiota myös (jos näistä nyt ees näkee) Letun hoikistuneeseen ulkomuotoon, nyt alkaa nimittäin olla tyttö aika timmissä kunnossa!

PS! Viimestä viedään, ja ens yönä vikaa yötä täällä, apua!